Yrityksen perustaminen Kiinaan

Perusta yritysYrityksen Kiinaan perustamisen harkitseminen tulee jokaiselle Kiinan markkinoilla toimivalle ajankohtaiseksi ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään se aika koittaa, kun yritys haluaa laskuttaa kiinalaisia asiakkaita Kiinan valuutassa, renminbeissä. Omaa kiinalaista yritystä toiminta edellyttää myös, kun vaikkapa halutaan perustaa tehdas tai tuottaa palvelua omalla henkilöstöllä, koska kiinalaiset voivat olla Kiinassa ainoastaan paikalliseen yritykseen eikä edes edustustoon Kiinassa.

Kiinalaisen yrityksen toimiala

Yrityksen perustaminen Kiinaan ja liiketoiminnan harjoittaminen Kiinassa ovat huomattavasti säännöstellympää ja rajoitetumpaa kuin Suomessa. Yritys saa harjoittaa ainoastaan sitä liiketoimintaa mihin liiketoimintalisenssi antaa valtuudet. Yrityksen perustamista suunniteltaessa onkin ensiarvoisen tärkeää määritellä mitä yrityksellä on tarkoitus tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Toimialojen lisääminen liiketoimintalisenssiin on vaivalloista ja voi olla jopa mahdotonta. Kaikki liiketoiminta ei ole sallittua ulkomaalaisomisteiselle yritykselle ja toisinaan edellytetään yhteisyritystä, jossa kiinalainen osapuoli omistaa vähintään 51 %.

Maantieteellinen sijoittuminen

Myös perustettavan yrityksen maantieteellinen sijainti kannattaa harkita huolella. Yrityksen sijaintipaikan valintaan liittyviä kysymyksiä ovat mm:

  • Asiakkaiden sijoittuminen
  • Alihankkijoiden sijoittuminen
  • Kustannustaso
  • Liikenneyhteydet
  • Paikallisen hallinnon tuki

Eri kaupungeissa ja alueilla voi olla mm. erilaiset vero- sekä tuonti- ja vientisäännökset. Toisella alueella sallittu liiketoiminta voi olla toisella alueella kielletty. Luonnollisesti yrityksen sijainnissa on huomioitava asiakkaiden sijainti sekä onko alueelta rekrytoitavissa osaavaa työvoimaa. Mikäli aiottu liiketoiminta on työvoimavaltaista, niin alueellinen palkkataso ja minimipalkat ovat merkittävä sijaintipaikkaan vaikuttava seikka.

Yritystä ei pidä perustaa Kiinaan “varmuuden vuoksi”, koska perustaminen on vaivalloista, synnyttää palkka-, vuokra- ym kuluja. Yrityksen sulkeminen on jopa perustamista vaikeampaa, mikä on kuitenkin tarpeen tullen hoidettava kunnolla, tai yrityksen maine kiinalaisten viranomaisten silmissä voi olla menetetty.

Liiketoimintaa voi tehdä Kiinaan myös ilman omaa kiinalaista yritystä etsimällä paikallinen sopiva yhteistyökumppani. Yrityksen perustaminen Hongkongiin, joka on Kiinan erityishallintoalue, on suosittu väliaskel Kiinan markkinoille mentäessä. Holding-yrityksen perustaminen Hongkongiin, missä on alhainen verotus ja toimiva oikeusjärjestelmä, on myös hyvä tapa suojautua mm. yhteisyrityksen riskeiltä.

Kiinan yritysmuotoja